Kutsu opinnäytekilpailuun 2013

SIGCHI Finland on Suomessa toimiva ihmisen ja teknologian vuorovaikutuksen (HCI) osaajien yhdistys. Yhdistys palkitsee vuosittain suomalaisessa yliopistossa tehdyn maisteritason opinnäytetyön, joka käsittelee ansioituneesti ihmisen ja teknologian vuorovaikutusta.

Vuoden 2013 opinnäytekilpailuun voivat osallistua kaikki 1.8.2012 - 31.7.2013 suomalaisessa yliopistossa hyväksytyt HCI-alaan kuuluvat maisteritason opinnäytetyöt. Työ lähetetään kilpailuun PDF-muotoisena dokumenttina ja mukaan liitetään tarkastajien lausunnot yhdessä tiedostossa. Työn lähettää ehdolle tekijä itse tai laitos (työn ohjaaja) tekijän suostumuksella. Submissiot tehdään Easy Chair -online palvelun kautta täältä.

Työt tulee lähettää kilpailuun perjantaihin 30.8.2013 mennessä.

Opinnäytetyö voi liittyä esimerkiksi vuorovaikutuksen teoreettiseen tarkasteluun, kokeelliseen tutkimukseen, suunnitteluun, toteutukseen tai arviointiin. Palkitsemisen tavoitteena on rohkaista eri taustan omaavia opiskelijoita sekä teknisistä että ei-teknisistä yliopistoista perehtymään näihin aiheisiin ja antaa mahdollisuus alan kärkitöiden esille nostamiseen.

Palkitun opinnäytetyön tekijä saa työstään 1000 euron tunnustuksen. Tulokset julkistetaan SIGCHI Finlandin syysseminaarissa marraskuussa, jolloin kuullaan myös voittajan esitelmä työstään.

Päätöksen tekee SIGCHI Finlandin hallituksen valitsema asiantuntijaraati, joka koostuu alan akateemisista ja yritysmaailman edustajista:
-Tomi Heimonen, Tampereen Yliopisto
-Minna Isomursu, VTT
-Pekka Isomursu, OAMK
-Harri Kiljander, F-Secure
-Antti Pirhonen, Jyväskylän Yliopisto
-Simo Säde, Cresense
-Teija Vainio, Tampereen Yliopisto

Kilpailun vetäjänä SIGCHI Finland ry:n puolelta toimii Jonna Häkkilä (Soul4Design Oy; Oulun yliopisto).
Vuonna 2013 kilpailua sponsoroi Center for Internet Excellence, Oulun yliopisto.

Ilmoittautuminen kilpailuun on päättynyt 30.8.2013.

Kilpailun voittaja julkistetaan yhdistyksen syysseminaarissa.
Arviointituloksista tulee kullekin kilpailijalle erillinen sähköpostiviesti syysseminaarin jälkeen, marraskuun lopussa.

Lisätietoja:
Jonna Häkkilä
jonna.hakkila(at)cie.fi