Opinnäytekilpailussa palkitut

Opinnäytekilpailu on ollut osa SIGCHI Finlandin toimintaa yhdistyksen perustamisesta lähtien. Palkitsemisen tavoitteena on rohkaista eri taustan omaavia opiskelijoita sekä teknisistä että ei-teknisistä yliopistoista perehtymään HCI-alan tutkimuskysymyksiin ja antaa mahdollisuus alan kärkitöiden esille nostamiseen.

Yhdistyksen hallitus kokoaa vuosittain raadin, joka arvioi kilpailuun lähetettävät työt ja valitsee palkittavat työt. Opinnäytekilpailun voittajalle myönnettävän stipendin on vuosittain lahjoittanut jokin merkittävä Suomessa toimiva yritys, joka hyödyntää tai tutkii ihmisen ja teknologian vuorovaikutusta.

Alla on lueteltu opinnäytekilpailussa palkitut työt kautta kilpailun historian. Luettelossa on myös linkit töiden elektronisiin versioihin ja päätöksen tehneen opinnäyteraadin lausuntoihin, jos sellaiset on saatavilla.

2021

Sampo Utriainen, Vaasan yliopisto: “Saavutettavuusvirheiden tulkinta: Keinoja digitaalisten koulutustietopalvelujen saavutettavuuden kehittämiseen.” Linkki työhön

Kunniamaininnat myönnettiin Juuli Haapasaarelle (Jyväskylän yliopisto) työstä “Interpretations of sustainability and its importance in the context of technology.”. Linkki työhön sekä Jarmo Seppälälle (Aalto-yliopisto) työstä “User Experience of Learning Systems: Enhancing Student Motivations for Frequent Mobile Language Learning Application Use.”. Linkki työhön
Palkinnon lahjoittaja: Suomen teknisen viestinnän yhdistys
Raadin lausunto  

2020

Tarja Matikka, Vaasan yliopisto: “Teknostressi tietojärjestelmien käytössä ja sen vaikutus muutosvastarintaan: Fenomenologinen tutkimus toimihenkilöiden kokemuksista”. Linkki työhön
Kunniamaininta myönnettiin Masafumi Kawachille (Aalto yliopisto) työstä “Enabling citizens’ speculation: The method of co-speculation for collectively imagining possible futures of ‘ikigai’ in an aging society”. Linkki työhön
Palkinnon lahjoittaja: Boogie Software
Raadin lausunto  

2019

Zhifa Chen, Aalto-yliopisto: “Co-designing a Chatbot for and with Refugees and Migrants”. Linkki työhön
Kunniamaininta myönnettiin Minja Axelssonille (Aalto yliopisto) työstä “Designing an InMoov Robot to Teach Assistive Sign Language to Children with Autism”. Linkki työhön
Palkinnon lahjoittaja: Codemen
Raadin lausunto  

2018

Hanna Stenhammar, Aalto-yliopisto: “Pictures of Illness: Photo Elicitation for Studying Patient Experience at Children's Hospital”. [PDF]
Kunniamaininta myönnettiin Janne Puntilalle (Vaasan yliopisto) työstä “Suunnitelma graafisesta ohjelmointiympäristöstä perusopetukseen käytettävyyden ehdoilla: Koodikoira”.
Palkinnon lahjoittaja: SIGCHI Finland
Raadin lausunto  

2017

Marcus Grunewald, Tampereen yliopisto: “Effect of auditory notification on sedentary behaviour in office workers”. [PDF]
Palkinnon lahjoittaja: Qvantel
Kunniamaininta myönnettiin Nina Karisalmelle (Aalto-yliopisto) työstä “Potilaskokemus lapsipotilaiden omin sanoin kerrottuna - Videopäiväkirjan soveltuvuus aineiston keruutavaksi”.
Palkinnon lahjoittaja: Qvantel
Raadin lausunto 

2016

Petteri Ponsimaa, Oulun yliopisto: “Discovering Value for Health with Grocery Shopping Data”. [PDF]
Palkinnon lahjoittajat: FixUi, Palvelumuotoilu Palo, Pink Moose Design, Soul4Design ja Studio ART
Kunniamaininta myönnettiin Eeva Erkolle (Aalto-yliopisto) työstä “User Research in Commercialization – Why and How”.
Raadin lausunto 

2015

Anna Kantosalo, Aalto-yliopisto: "Usability Evaluation with Children Case Poetry Machine" [AaltoDoc]
Palkinnon lahjoittaja: Reaktor
Lisäksi Yota Devices lahjoitti YotaPhone 2 -laitteen Angie Skazkalle (a.k.a Mikhail Morazov, Aalto-yliopisto) kunniamaininnan saaneesta työstään "Information visualization and user experience design for cloud-based industrial alarm management".
Raadin lausunto

2014

Piia Ikonen, Jyväskylän yliopisto: "Tieto- ja viestintäteknologia ikääntyvässä yhteiskunnassa" [PDF]
Palkinnon lahjoittaja: Pivo Wallet Oy
Lisäksi Yota Devices lahjoitti Kajsa Sundesonin kunniamaininnan saaneelle työlle "Yota Devices Special Industry Award":na Yota Phone -laitteen.
Raadin lausunto

2013

Markus Jaakola, Tampereen teknillinen yliopisto
"Quality management of user-generated content in participatory journalism" [PDF]
Palkinnon lahjoittaja: Center for Internet Excellence, Oulun yliopisto
Raadin lausunto

2012

Ramyah Gowrishankar, Aalto-yliopisto
"Designing fabric interactions: A study of knitted fabrics as an electronic interface medium "
Palkinnon lahjoittaja: F-Secure

2011

Sebastian Greger, Aalto-yliopisto
"The Absent Peer - Non-users in Social Interaction Design" [www]
Palkinnon lahjoittaja: Aalto-yliopisto

2010

Sara Belt, Oulun yliopisto
"Cross-Cultural Usability Testing of Mobile Multimedia: A Case Study with Four Cultures" [PDF]
Palkinnon lahjoittaja: TeliaSonera
Raadin lausunto

2009

Martin Gimpl, Taideteollinen korkeakoulu
"Juovat – konseptuaalinen käyttöjärjestelmän käyttöliittymä" [www]
Palkinnon lahjoittaja: Idean Oy
Raadin lausunto

2008

Emilia Koskinen, Teknillinen korkeakoulu
"Optimizing Tactile Feedback for Virtual Buttons in Mobile Devices"
Palkinnon lahjoittaja: Nokia Oyj
Raadin lausunto

2007

Pekka Parhi, Oulun yliopisto
"Two Case Studies in the Design and Evaluation of a Mobile Interactive System" [PDF]
Palkinnon lahjoittaja: Etnoteam Finland Oy
Raadin lausunto
 

2006

Juha Karvonen, Jyväskylän yliopisto
"Mobiilipelin pelattavuuden arviointi" [PDF]
Palkinnon lahjoitti: TietoEnatorin Digital Innovations - User Experience -yksikkö
Raadin lausunto

2005

Ville Ilvonen & Satu Jumisko-Pyykkö, Tampereen teknillinen yliopisto
"Subjective evaluation of video quality on mobile devices"
Palkinnon lahjoitti: Polar Oy
Raadin lausunto

2004

Markus Bengts, Jyväskylän yliopisto
"Usability as a constituent of end-user computing satisfaction" [PDF]
Palkinnon lahjoitti:

2003

Tapani Rantakokko, Oulun yliopisto
"Käyttöliittymän mukauttaminen kontekstin perusteella"
Palkinnon lahjoitti: Cybelius Software Oy
Raadin lausunto

2002

Antti Martikainen, Helsingin yliopisto
"An XML-based Framework for Developing Usable and Reusable User Interfaces for Multi- channel Applications" [PDF]
Palkinnon lahjoitti: Suomen Oujee Oy
Raadin lausunto

2001

Antti Latva-Koivisto, Teknillinen korkeakoulu
"User interface design for business process modelling and visualisation"
Palkinnon lahjoitti: Nokia Research Center
Raadin lausunto